Pullo oli lojunut kellarissa tai nyttemmin viinikaapissa jo pitkään, ja tänään päätin ottaa sisällöstä tarkemmi selvää. Ilman mitään odotuksia en ainakaan pettyisi kovin pahasti.
Viini on siis 100% merlot:a . Dekantoinnissa tyydyin 0,5h ennen ensimmäistä lasillista.
Väri:
Keskisyvä, rubiinin värinen
Tuoksu:
Marjaisa, lakritsia, vaniljaa(?)
Maku:
Tyypillinen hyvin lempeä matalahappoinen maku. Marjaisa mutta hieman myös lakritsimainen. Kuivattua aprikoosia.
Mikään viinissä ei varsinaisesti kiusaa, mutta maku on silti liian ohut toimiakseen ruoan kanssa. Pohja oli hyvä mutta se viimeinen potku maussa jäi puuttumaan.
Pieni viileys (17'C) oli maulle suotuisa, sillä viinin lämmetessä osa sen mauista katosi tai muuttui huonompaan suuntaan.
Sopii kermaisten ruokien, kanan tai lempeästi maustettujen liharuokina kanssa. Parhaimmillaan seurustelujuomana.
Pisteet 7,5/10
torstai 21. tammikuuta 2010
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Errazuriz Carmenère 2008 Aconcagua Valley
En malta olla kirjoittamatta tästä viinistä (Errazuriz Estate Carmenère 2008) pientä arviota, sillä hintaansa (alle 10 eur, ei alkossa) nähden kyse on varsin kelvollisesta viinistä, jota nauttii kyllästymättä useammankin pullon verran. Enkä nyt välttämättä tarkoita että kerrallaan pitäisi juoda :)
Tuoksu:
Kypsää kirsikkaa, pippuria, täyteläinen.
Maku:
Tuoksussa vastajauhettua mustapippuria, mustikan ja tummien kirsikoiden aromeja, vaniljaa ja Carmenerelle ominaista suklaata. Ehkä hieman tupakkaa. Suhteellisen täyteläinen ja pehmeä maku. Jälkimaku ehkä avistuksen mineraalinen. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen viini, jossa on makua.
Taustoja:
Viiniä on kypsytetty 8 kuukautta tammitynnyreissä. Erinomainen juotavaksi nyt. Säilyvyydestä en tarkemmin osaa sanoa, mutta säilyy varmasti ainakin muutaman vuoden.
Tila:
Don Maximiano Errazuriz perusti Viña Errazuriksen Acongaguan laaksoon jo vuonna 1870. Viininviljelyn taidon hän oppi isältään .Jo varhain hän huomasi alueen potentiaalin hienojen viinien tuottamiseen. Hän toi viiniköynnösten hienoimmat kloonit Ranskasta ja loi karusta maasta maailmanluokan viinitilan. Nyt pioneerin työtä jatkaa Don Maximianon kuudennen sukupolven jälkeläinen Eduardo Chadwick, joka aloitti uransa viininviljelyssä jo 23 vuotiaana. Hänen aikanaan tilalla aloittettiin koeviljelyt mm. uusilla lajikkeilla ja klooneilla kuten Shiraz ja Carmenère. Nykyään hän on maailman tunnetuimpia viinipersoonallisuuksia ja Chilen viinintuotannon ehdottomia asiantuntijoita.
International Wine & Spirit Competition (IWSC) valitsi Viña Errazuriksen Chilen parhaaksi viinitilaksi vuonna 2008.
Pisteet 8,5/10
lauantai 16. tammikuuta 2010
Tomaattikastike tuoreista tomaateista
Vapaapäivänä on aikaa kokeilla ja käyttää ruuanvalmistukseen useampia tunteja. Päätin kokeilla tomaattikastikkeen tekemistä tuoretomaateistä ensimmäistä kertaa, kun erilaiset tomaattikastikeversiot ovat olleet viime aikoina kovasti esillä. Kaupan tomaattimurskasta kastike olisi syntynyt paljon rivakammin, mutta koska kaapista ei tomaattimurskaa löytynyt ja pöydällä puolestaan komeili runsaasti tomaatteja, päätin olla rohkea ja kokeilla. Kalttaaminen ainakin osoittautui hauskemmaksi kuin muistin :)
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
6-7 kypsää tomaattia
oliiviöljyä
1 rkl sokeria
1 rkl kuivattua tai 1/2 dl tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
Pilko sipuli ja viipaloi valkosipulin kynnet ohuiksi lastuiksi. Kuumenna pata, lisää oliiviöljy ja kuullota sipulit ja valkosipulit. Kalttaa tomaatit ja kuori sekä poista kantaosa. Pilko tomaatit ja lisää pataan. Mausta sokerilla, suolalla, basilikalla ja pyöräytä myllystä muutama kierros mustapippuria. Anna hautua vähintään tunti.
Tomaattikastikkeen seuraksi päätin tehdä pitkästä aikaa lihapullia. Voisilmäpeliä blogin esimerkin perässä päätin kypsentää pullat kastikkeen joukossa. Yleensä tuppaan lihapullat uuniin, se kun on vaivattomampaa kuin pannulla paistaminen. Yllätyksekseni tämä tomaattikastike hautui pehmeäksi ja maukkaaksi, ehdottomasti paras kastikekokeilu tähän mennessä!
Kulkuri ja kaunotar -leffan oppien mukaisestihan tälläinen komeus nautitaan spagetin kera ravintolan takana kujalla tähtitaivaan alla ja kokki itse soittaa haitarilla serenadia

sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Lämmin vuohenjuustosalaatti
Jos tykkää salaatista, vuohenjuustosta ja munakoisosta ei millään voi mennä pieleen tämän ohjeen kanssa. Tai ainakin omaan tuulensuojaan tämä salaatti tuli lapioitua aika vauhdilla. Salaatti on mukaelma Pastanjauhajien ja Avaruusasemablogin vuohenjuustosalaatista, jota olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla. Aivan sitä ei nyt lopputulokseksi tullut, mutta hyvää kumminkin. Eli
Lämmin vuohenjuustosalaatti a'la Anna
n. 2 annosta
1 sipuli
2 tomaattia
1/2 munakoiso
1/2 vuohenjuusto
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
pippuria
suolaa
Kuumenna uuni 200 C. Viipaloi valkosipuli ja sipuli. Voitele laakea astia ja lisää sipulit, ohueksi viipaloidut munakoisot ja niiden pääälle viipaloidut tomaatit. Noruta oliiviöljyä nauhana päälle ja rouhi pippuria myllystä (suolaa jos haluat) ja lopuksi vuohenjuustoviipaleet pinnalle.
Paista uunissa kunnes munakoiso on kypsynyt, sipulit pehmenneet ja vuohenjuusto sulanut ihanasti. Nauti salaattipedin päällä tai sellaisenaan Sweet chili -kastikkeella höystettynä.
Tähteeksi jääneen osan lastasin leivän päälle ja söin iltapalaksi, namnam :)

torstai 7. tammikuuta 2010
Tasot ja välitila
Koska kivitasoista oli puhuttu ja haaveiltu, niin emme nähneet mitään järkeä muuttaa suunnitelmia muutaman sadan säästön takia. Lisäksi kivitaso on helppohoitoinen ja kaunis.
Löysimme kauniin elävän näköisen kiven (kauppanimi: oscuro mist) ja saimme siitä muuaman suuremman kuvankin.
Hintaero halvimman suomalaisen ja virolaisen toimittajan välillä oli 900 euroa, joka ei enää selity työvoimakustannuksilla. Annoimme suomalaiselle toimittajalle mahdollisuuden tehdä paremman tarjouksen, mutta uusintakierroksella eivät vaivautuneet edes vastaamaan. Muutaman sadan eron olisimme voineet maksaakin kotimaiselle yritykselle, mutta lähes tonni alkaa olla liikaa. Molemmat ostavat kiven kuitenkin samalta toimittajalta italiasta, joten ero täyty olla katteessa.
Kivitasot toimitti siis Virolainen Diapol, joka on toimittanut kivitasoja Suomeen jo pitkän aikaa ja on luotettava yritys. Yrityksen kaikki asiakaspalvelussa työskennelleet (toimisto ja asentajat) puhuivat suomea. Mittauspalvelu tehtiin erittäin ripeästi heti tilauksen jälkeen ja toimitus/asennus tapahtui täsmällisesti sovittuna ajankohtana. Ainoa joissakin tapauksissa ongelmia aiheuttava seikka on se, että heillä on ilmeisesti tapana soittaa erittäin lyhyellä varoitusajalla jos aikataulu muuttuu. Lisäksi he tekevät pitkää päivää ja meidänkin asennus tehtiin illalla 8 jälkeen, mutta minua tämä ei haitannut.
Asennuksessa tyydyin siihen, että kivet nostettiin oikeille paikoilleen ja laatikostojen jalat hienosäädettiin. Kerron myöhemmin miksi.
Liesitason asennus vaati hieman sovittamista, koska se liesi osui laaikostojen välille.
Kun mietimme puutasoja pöytätason vaihtoehtona, päädyimme kompromissiin ja laitoimme baaritason massiivipuusta.
Altaaksi valittiin leveä allas osittain siksi, että Anna ei keksinyt mitään käyttä ns. kaatoaltaalle. Toisaalta myös herkkien viinilasien käsintiskaus onnistuu paremmin isossa altaassa.

Evolinen rosterinen upotettu Flip-top pistoke johon olemme erittäin tyytyväisiä.
Liesitasoksi valittiin induktio. Yllätävää kyllä vain puolet kattiloista ja pannuista meni vaihtoon. Olin jo varautunut pahempaankin Mietimme myös leveämpää liesitasoa, mutta päädyimme normaaliin 60cm tasoon
Välitilaan päätettiin littaa lasi sen helppohoitoisuuden vuoksi. Väri löytyi sattumalta lasiliike Lasiluodosta. He olivat juuri tekemässä uutta tilausta Italiasta ja lasi saatiin kuukauden toimitusajalla Suomeen. Ajatus oli tuoda väriä tummien kalusteiden seuraksi. Toisaalta lasi asennetttiin niin, että se on helppo vaihtaa jos haluaa vaihtelua.
Lasilevyn alle asennettiin tilaustyönä teetetty rosterinen johtokotelo joka onkin jo paikoillaan.
Lopputulos oli erittäin hyvän näköinen, mutta kolmas valaisin tarvitaan altaan yläpuolelle. Päänvaivaa aiheuttaa astiankuivauskaappi, jonka alapuolelle on siis rakennettava jonkinlainen suoja valuvan veden ja sähköturvallisuusmääräysten takia.
Keittiössä on edelleen muutamia kohtia jotka kaipaavat viimeistelyä, mutta ne saavat odottaa toistaiseksi.
Puuta vai kiveä
Asennustyö etenee ja nyt voi jo pitää taukojakin. Ensimmäiset 4 päivää tehtiin ympäripyöreitä päiviä, sillä aamupäivät menivät kaupungilla, sillä valaisimia ja heloja puuttui vielä paljon. sopivia tarvikeita metsästettiin ensin maakunnanliikkeistä ja yöt vietettiin netin äärellä. Paljon osia tilattiinkin mm. Saksasta.
Oman käden jälkeä on mukava ihailla.

Koko projektin paras hetki ikuistettuna.
Keittiö saatiin suunnilleen kasaan ihan aikataulussa, ja projektiin tuli taas tauko, sillä työ kutsui molempia.Itse lähdin taas laivalle kuukaudeksi ja Anna suunnisti pohjoiseen. Palattuamme alamme suunnitella (lue:haaveilla) seuraavia vaiheita. Työyasojen materiaali on edelleen auki. alkuperäinen suunnitelma oli laittaa kivitaso, mutta nyt olemme katselleet myös massiivipuutasoja. Hinnassa ei itse asiassa ole suurta eroa jos kivi tilataan Viron puolelta.

Kaappien asennus alkaa
Viimeiset paikat oli malattu ja pohjat oli siis saatu kuntoon. Kaappien rungotkin saapuivat lähes aikataulussa. Omista aikatauluistamme johtuen meillä oli 7 päivää aikaa saada kaapit asennettua, tai ainakin saada projekti hyvään alkuun. Ensimmäiset kaapit saatiinkin noipeasti paikalleen, sillä rungot toimitettiin valmiiksi koottuina. vain jalkojen ja ovien asennus sekä vetimien poraus oli jäljellä.
Jalkojen asennus olikin yllättävän helppo, kun ensi ymmärsi periaatteen. Ala Carten asennusohje oli jäänyt saamatta, eikä sitä osattu kaivata, ennen kuin ihmettelimme sitä puhelinkeskustelun sivulauseessa.
Anna ihailee uutta jääkaappia
Ja pitihän sitä heti testata...
Tässä vaiheessa vielä hymyilytti, mutta suurin asennustyö oli vielä edessäpäin
Viinipullonavaaja mallia DeWalt...Very exclusive...he heh
No pöydän tasoja odotellessa voi avata toisenkin pullon, kenties jotain Chileläistä.
Jääkaappi vai mikä kaappi?
Suunnistimme Ala- Carten liikkeeseen tekemään tilausta, tai ainakin hiomaan viimeisiä yksityiskohtia. Tässä vaiheessa kokonaisuus oli jo kirkkaana mielessämme.... kunnes löysimme itsemme seisomasta jo aikaisemmin silmiin osuneen AEG-Electroluxin Side by Side Viini, jääviileä, pakastinkaapin edestä. Olihan se hieno, ja hintalappukin näytti olevan paikallaan. Se oli ehkä suurin syy harvaan ostajakuntaan. Pienen neuvottelun jälkeen aloimme pohtimaan ääneen, että mahtaisikohan se sopia keittiöömme. Olimme juuri saaneet tunnin suunnittelun jälkeen keittiön kutakuinkin valmiiksi, ja edessä oli siis uusi istunto. Päätimme, että jos tila löytyy niin kaappi lähtee mukaamme, ja lähtihän se.
Electrolux oli tosiaan laittanut parastaan tätä suunnitellessaan, sillä 110cm leveässä kaapissa oli kutakuinkin kaikki mitä olimme toivoneet. Mutta ei, jääkonetta siinä ei ollut. Olen silti melko vakuuttunut siitä, että pärjäämme perinteisillä jääpalapusseilla yhtä hyvin ja ainakin laittteessa on yksi rikkoontuva paikka vähemmän.
Nyt oltiin jo niin lähellä totuutta kuin suunnitelma voi suinkin olla. Enää oli jäljellä toteutus. Johtuen muutamista erikoisratkaisuista, kyse oli aika mittavasta ja aikaavievästä työstä, päätimme tehdä asennuksenkin itse. Jostain kumman syystä esimerkiksi jääkaappimme oli 10cm matalampi kuin yleisesti. No SSopivaa peitepalaa ei löytynyt ja erikseen teetettynä sen hinnta olisi ollut hyvinkin 200eur ja halusimme kaapin kuitenkin ylemmäksi kun tilaa kerran oli. Taas väännettiin kättä, mutta loppujen lopuksi kone nostettiin tavallisten betonilaattojen varaan ja peitelevy tehtiin alaosaan rosterista.
Sopivan ruostumattomia osia tekevän pajan löytäminen oli haastavaa sillä tilauksemme olivat suhteellisen pieniä ja paljon näpertelyä vaativia töitä. Rosterisia suurtalouspöytiä valmistava Teräspöytä Oy oli projektin loppuvaiheessa erittäin tärkeässä asemassa, sillä ilma näitä osia viimeistelystä olisi tullut suuri ongelma. Koska osilla ei ollut kiire, he pystyivät tekemään tilauksemme täytetöinään ja hinnat olivat verrattaen edullisia. Suosittelen tätä yritystä lämmöllä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010
.jpg)
Tiskiallas paikoillaan
.jpg)
Baaritasosta piti alunperin tulla 5cm kapeampi, mutta näin jälkeenpäin katsottuna 4ocm ei ole yhtään liian kapea.
Uuteen kotiin
Muutimme asuntoon vuonna marraskuussa 2006, mutta koska silloin asuimme vuelä vuokralla, niin kodin remontointi rajoittui lähinnä ruutupaperille riipusteluun ja kynä teroittamiseen. Kun talokaupat saatiin vihdoin tehtyä pari vuotta myöhemmin, niin tilanne olikin jo aivan toinen. Oma tupa - Oma lupa. No taloyhtiöllä on tietenkin oma sanansa sanottavana, muttei kuitenkaan ihan joka asiassa.
Yksi kaunis päivä, tai pikemminkin ilta, keittiö sai kuolemantuomion ja teloitus laitettiin käytäntöön välittömästi - ilman oikeudenkäyntiä. Pieni uteliaisuus johti siihen, että varovainen kaappien irtiruuvailu loppui totaalliseen seinän hajottamiseen. Tai ainakin pääsin siinä hyvään alkuun. Jotenkin huvittavaa yrittää hajottaa seinää rivitalossa 11 aikaan yöllä ja koittaa olla metelöimättä liika. No arvaat varmasti miten miten vietin seuraavan päivän... Siitä jatkoa seuraavassa jutussa.
Vanhan keittiön purkutuomio
Kun kerran oli hajottamisen makuun päässyt niin sääliä vanhoille loppuun käytetyille lastulevykasoille ei juuri herunut. Vanhat 70-luvun asennukset niin sähkö, kuin muussakin rakennustöissä olivat lähinnä huvittavia. Edellinen remonttireiska on ollut todellinen Tee-se itse mies, mutta työn jäljestä päätellen ei kuitenkaan tainnut olla kestotilaaja. Koska kirjoitan tätä blogia näin jälkeen päin voin kertoa, että monenlaisia suunnittelun kukkasia tuli vastaan ja tulee jatkossakin.
Vanhojen kaappien alta paljastui kaikenlaista, mutta visio uudesta keittiöstä vahvistui kun viimeisetkin seinän jämät saatiin purettua. Pieniä rakenteellisia haasteita paljastui, mutta se kai kuuluu projektin luonteeseen. Keittiön katto oli laskettu huoneiston teoreettisesta maksimikorkeudesta, mutta sen korottaminen osoittautui aika haasteelliseksi joten se unohdettiin jo alkuvaiheessa. Lisäksi päänvaivaa aiheutti liesituulettimen hormiliitäntä ja ilmastointiputken linjaus. Lisäksi koko hökötys pitäisi saada istutettua mahdollisimman tyylikkäästi juuri lasketun keittiön katon ja muun tilan rajakohtaan. No siitä myöhemmin.
Kuvassa näkyy hionnan raja. Vanha lakka on kellastunut ja lattia kamalassa kunnossa.
Lisäksi vanha parketilattia oli niin huonossa kunnossa, että se oli hiottava jo tässä vaiheessa, sillä osa siitä tulisi jäämään keittion niemekkeen alle. Eli huusholli tyhjäksi ja lattia kuntoon. Lopputulos oli vähintään tyydyttävä ja lakkana käytettiin kovinta mahdollista. Muut huoneet laitetaan kuntoon joskus myöhemmässä vaiheessa. Nytkin hiottavaa pinta-alaa oli kuitenkin noin 40 m2 ja tavarat oli kuitenkin saatava johonkin lakkauksen ajaksi.
Pohjatöitä tuntui olevan loputtomasti ja projekti eteni hitaasti, sillä työ haittasi harrastuksiä tälläkin kertaa. Toisaalta kun asunto meidän molempien työnkuvasta johtuen oli tyhjillään lähes koko kesä, niin keittiön puuttuminen ei juurikaan haitannut elämistä. Meillä oli ainakin yksi hyvä syy käydä ulkona syömässä... joka päivä :)
Uskomattoman paljon aikaa kului myös pienten detaljien miettimiseen ja sopivien tarvikkeiden metsästämiseen. Paljon tuotteuta ja heloja tilattiin saksasta jo hinnankin vuoksi, mutta myös siksi, että niitä ei yksinkertaisesti löytynyt hyllytavarana suomesta. Valaisimia ja pistokkeita vertailtiin ja sommiteltiin useaan otteeseen, mutta vähitellen hilut ja helat alkoivat olla kasassa. Valaistus toteutettiin päivänvalovalaistuksena ja samaa linjaa tullaan varmasti jatkamaan m uun asunnon valasituksessakin. Suuret kiitoksen Ad-luxille, josta saimme paljon tietoa ja tarvikkeita valaistuksen toteuttamiseen.
Vielä tässäkään vaiheessa itse keittiötä ei ollut toimitettu, vaan se ajoitettiin tarkoituksella syksyy, että pohjatyöt saataisin varmasti kuntoon. Keittiön toimittajaksi valittiin siis Ala-Carte. Hinnaltaan tarjous oli enemmänkin yläpäässä, mutta laatu ja kaapistojen tilaratkaisut olivat vertailun parhaat. Lisäksi pavelualttius oli parasta luokkaa. Hinta vaikuttaa edelleen olevan valtaosalle suurin päätöksiin vaikuttava tekijä, sillä vei paljon aikaa saada keittiöedustajat vakuuttuneeksi tasosta johon pyrittiin. Olisi väärin sanoa että hinnalla ei ole väliä, mutta ehkä pikemminkin meille oli tärkeää mitä sillä hinnalla saa.
Hyvä niin, sillä aikataulu muuttui moneen kertaan kun uusia ideoita tuli vastaan ja niiden toteuttaminen vaati aina pieniä muutoksia. Perusajatus oli silti kirkkaana mielessä jo ensimmäisistä lyijykynäpiirroksista lähtien ja ajatukset saatiin siirrettyä mukavasti myös photoshopin piirtopöydälle ja sitä kautta keittiövalmistajien suunnitteluohjelmiin.
Tajouksia pyydettiin matillisesti 3 kappaletta, mutta vain yksi valmsitaja pystyi tarjoamaan riittävän laadukasta ja meidän suunnitelmiimme sopivia tuotteita. 3 kaapistoa tehtiin räätälöitynä, koska osin tila asetti rajoituksia ja toisaalta esimerkiksi uuni-mikro kaapin käyttömukavuutta haluttiin parantaa ja sekös tuotti valmistajalle päänvaivaa. Suunnittelijan ensimmäisestä kommentista "Ei onnistu - ei toimi" päästiin kuitenkin täysin toimivaan ja hyvin toteutettuun ratkaisuun kun asiaa väänneltiin ja käännetiin tarpeeksi. Onneksi Anna oli tässä asiassa periksiantamaton. Sinänsä kummallista, että valmistajan suunnittelijat ovat niin urautuneita etteivät kykene näkemään omien tuotteidensa käyttömahdollisuuksia muuten kuin perusratkaisuissa.
Kulmakaappi oli toinen ongelmakohde, jossa jouduttiin osoittamaan omien suunnitelmien toimivuus mittanauhan avulla. Kyse olis siis Le Mans kulmamekanismin sovittamisesta ohjeita pienempään tilaan.
Kun keittiön tilausta vihdoin oltiin allekirjoittamassa, niin jo aiemmin olimme ihailleet Ala Carten myymälässä ollutta side-by side viinkaappi,jääkaappi pakastin yhdistelmää. Hetken mielijohteesta päätimme, että jos kaappi saadaan mahtumaan keittiöömme, niin se lähtee mukaan. Eli juuri valmiiksi saadut suunnitelmat levälleen ja sovittamaan. Seinää jouduttiin purkamaan hieman lisää, mutta suunnitelman mukaan 100cm kaappi mahtui kuin mahtuikin paikkaan jossa aikaisemmin oli ollut 60cm tavallinen jääviileäkaappi. Menetetty kaappitila kompensoitiin seinälle asennettavilla huomaamattomilla lasikaapeilla.
Hankinnan seurauksena jouduimme kuitenkin arvioimaan konepaketin merkkiä uudestaan, sillä muuten konebudjetti ylittyisi reippaasti kolmanneksella. Siemens vaihtui hetken pohdinnan jälkeen AEG-Electroluxiin. Se oli ollut toinen vaihtoehtomme jo aiemmin, joten tässä ei kuitenkaan menty ostamaan sika säkissä, sillä ominaisuuksia ja eroja oli vertailtu ahkerasti jo aikaisemmin ennen alkuperäistä valintaa.
Mainitsin jo aiemmin liesituulettimen aiheuttamasta päänvaivasta. No paloturvallisuusvaatimusket ynnä muut antoivat oman mausteensa tähän soppaan, mutta velipojan konsultaatiolla ja pienellä sovittamisella riittävän suuri spiroputki saatiin sopimaan tilaansa. Kerrottakoon, että katto, sekä seinärakenteita jouduttiin muotoilemaan puukkosahan ja hiltin avulla, joten kyse ei ollut mistään pienestä sovittamisesta.
Tässä pohdittiin että tuonne se putki pitäisi saada sopimaan... Ja millähän V***lla.
Seinä lähti ja loput kaapit lähhti aika nopeasti perässä. Lukuunottamatta yläkaappeja, jotka roikkuivat seinällä hyvinkin pitkään. Olivat nimittäin vielä täynnä tavaraa. (parempilaatuinen kuva tulee myöhemmin).
Vanhan seinän paikalle jäänyttä koloa täytyi vähän täyttää ennen lattian tasoitevalua.
Pohjalle laitettiin primeri ja päälle kiillon Fiberflex massa. Kaksipuolinen teippi EI toimi kaapelin asennuksessa. Vaihtoehtoina olivat kuumaliima tai ilmastointiteippi. Eristysvastysmittaus täytyy muistaa tehdä ennen valua jos haluaa että valmistajan takuu on voimassa. Tosin en ole kuullut, että vastuskaapeleissa olisi koskaan ollut vikoja ennen asennusta. Kaapeli rikotään yleensä asennuksen aikana.
Laatoitus sujui ongelmitta ja lopputulos oli vähintäänkin tyydyttävä. Oli muuten ensimmäinen kerta kun laatoitin 300mm laattaa. Ison laatan kanssa saa olla tarkkana ettei jää kulma ylös.
Taustalla näkyvä patteri irroitettiin malausta varten. Lisäksi ikkunan alla ollut levy irroitettiin, koska se oli kärsinyt kosteudesta ja eristyksessä oli toivomisen varaa. Nämä oli hyvä hoitaa muun remontin ohessa.
Lakkaus onnistui erittäin hyvin. Alle laitettiin puolihimmeä lakka korostamaan puun syitä ja päälle laitettin erittäin kova julkisiis tiloihin tarjoitettu Bonan Trafic. Toki lattiaan jäi muutamia koloja, mutta toisaalta niiden poishiomisessa ei olisi ollut mitään järkeä.
Seuraava vaihe onkin keittiön lopullisen tilauksen tekeminen, joten nyt tarvitaan päätöksiä.

tiistai 5. tammikuuta 2010
Onko viini vain juoma
Sanotaan että viini on jumalten juoma. Mutta onko viini todellakin vain juoma? Minusta se on paljon enemmän. Suomalaiset kärsivät syyttä suotta heikosta identiteetistään ja ehkä aika ajoin tuntevat olevansa ulkopuolisia kun puhutaan eurooppalaisuudesta. Viini jos mikä yhdistetään keski- ja etelä-eurooppalaiseen elämäntyyliin.
Vaikka viininkulutus erityisesti punaviineissä kasvoi 90 luvun lopussa 25-30% ei se vieläkään maistu jokaisen suomalaisen suussa, kun vanhastaan juomatottumukset taipuvat enemmän sen kirkkaan puoleen.
Tietenkin voidaan sanoa, että jokaisella juomalla on jonkinlainen sosiaalinen vaikutus, mutta viinin ympärille rakentuva verkko on jotain paljon enemmän, sillä siihen liittyy paljon muutakin kuin itse juoma ja sen tulkitseminen. Eri viineihin liittyvä historia, maiden erilaiset kulttuurit ja alueelliset erot herättävät vähintään yhtä paljon mielenkiintoa ja tekevät viiniharrastamisesta monin verroin hauskempaa ja antoisampaa.
Mielenkiintoista historia ja lukuisia tarinoita liittyy varmasti myös meille niin perinteikkääseeen 013 pulloon eli kossuun, mutta sen valmistuksen taustatojen tutkiskelu (etelä-pohjalaisen viljan ja perunan tie koskenkorvan rankkitynnyreihin) tai puhumattakaan juoman vivahde-erojen tulkitsemisesta eivät välttämättä tarjoa yhtä antoisaa ja kulttuuririkasta ajanvietettä. No ehkä otan lasillisen viiniä ja ainakin yritän ymmärtää tätä koskenkorvan syvintä olemusta.

Tunnisteet:
eurooppa,
identiteetti,
viini
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)